Meidän ruokapöytämme on aivan uskomattoman kätevä tuon jatkopalansa takia. Ikinä ennen sille ei ole ollut käyttöä, mutta nyt se kyllä osoitti tarpeellisuutensa, kun kahdeksan hengen oli tarkoitus ruokailla normaalisti kahden hengen ruokailutilan puitteissa. Pieneen asuntoomme tuo ei jokapäiväisenä tietenkään olisi kätevä noin suurena, mutta tällaisten tilaisuuksien palastajana se toimii ehdottomasti.
Nämä kinkku-paprika-juustomuffinsit huolettivat minua ensin enemmän kuin paljon, koska en ole koskaan ennen tehnyt noita, eikä niihin tule juuri lainkaan jauhoja! Kovin esteettisiähän nuo eivät todellakaan ole, mutta maistuivat aivan uskomattoman hyviltä (mies jo kehoitti minua tekemään noita lisää, jotta hän voi ottaa niitä töihin evääksi) ja ovat jauhottomuutensa takia hyvin vähähiilihydraattisia.
Ohje:
3 kananmunaa
kermaa loraus
pieni pussi juustoraastetta
kinkkukuutioita
1 punainen paprika kuutioina
1 rkl soijajauhoja
suolaa, mustapippuria, ym. mausteita
Sekoita aineet keskenään ja jaa rasvattuihin muffinsivuokiin. Paista uunissa 200 asteessa, kunnes kauniin värisiä.
Kovin täsmällinen tuoohjehan ei ole, mutta kaikkea tosiaan ihan vain oman makunsa mukaan - ei tuossa voi pieleenkään mennä! :)
Limekeksit (vegaaniset)
170 g vegaanista margariinia
2,5 dl tomusokeria
2 limeä, kuori ja mehu
1 rkl vaniljasokeria
4 dl vehnäjauhoja
2 rkl perunajauhoja
0,25 tl suolaa
2 limeä, kuori ja mehu
1 rkl vaniljasokeria
4 dl vehnäjauhoja
2 rkl perunajauhoja
0,25 tl suolaa
1. Margariini ja reilu puoli desiä tomusokerista vatkataan.
2. Lisätään limet ja vaniljasokeri. Sekoita.
3. Sekoita muut aineet erillisessä kulhossa ja lisää sekoittaen margariiniseokseen.
2. Lisätään limet ja vaniljasokeri. Sekoita.
3. Sekoita muut aineet erillisessä kulhossa ja lisää sekoittaen margariiniseokseen.
4. Jäähdytä taikinaa jääkaapissa vähintään tunti.
5. Muotoile kekseiksi. Paista 175 asteessa noin 13 minuuttia
5. Muotoile kekseiksi. Paista 175 asteessa noin 13 minuuttia
6. Keksien hieman jäähdyttyä sokeroi tomusokerissa.
Nämäkin saivat kovasti kehuja, varsinkin sen puolesta, että yksi vieraistamme oli maitoallergikko, jolle kuulemma harvoin löytyy täysin maidotonta makeaa tarjottavaa juhlissa. Nytpä löytyi! ^^ Ohje löytyi Jasmiinin tuoksu -foorumin ruokakeskustelusta. Kiitos Tiuhti-Iia tästä! <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti